lauantai, 23. elokuu 2008

SURUILMOITUS 23.08.2008

TARINA ON LOPPUNUT.

Poistin simsin koneeltani, koska se vei kauheasti tilaa, enkä juurikaan muuten pelannut sitä. Valitettavasti myös Doll Storyn tarina meni sen mukana. Tarina ei tule jatkumaan, niin valitettavaakin kuin se on *snif*
Uuden tarinan saatan todellakin ehkäehkä EHKÄ väsätä jos aika todellakin riittää, jos keksin selkeän juonen jne, kun kaupunkikämppä ilmestyy ja asennan simsini takaisin *katuu jo nyt simsin poistamista*

Mutta ole pahoillani. Tarina jää kuitenkin vuodatukseen tähän blogiin ainiaaksi ja sitä voi aina lukea, kommentoida jne. mutta en vastaa kommenteihin. Anteeksi, mutta tämä pitää unohtaa nyt.
Jos olet linkittänyt tarinani, voit joko poistaa linkin tai säilyttää sen, omapahan on päätöksesi. Viimeisimpiä linkityspyytäjiä en nyt raaskinut siis linkittää.

Tarinan paljastus, totuus, kaiken huippu, niille jotka sen haluavat tietää, on alapuolella. Kirjoitin sen nyt lyhyehkösti tähän. TT-TT teksti saattaa kuulostaa hieman turhautuneelta mutta ole hieman turhautunut. *haluaa simsin takaisin*
Amy - tyttö, joka luotiin tuhoamaan saastunut maailma ja luomaan maailman pelastaja ja sen palauttaja - Momo. Hänen puolestaan pitää hävittää kaikki velhot, noidat, animaaagit - ihmiskunnalle vaaralliset rodut ja lopulta myös itsensä. Trey - ällönpyhä sivuhahmo, joka rakastuu Momoon ja lopussa oli tarkoitus porata Momon ruumiin äärellä. Cimara - johtava velhotar, neitokainen, entinen Momon ystävätär. Cimaran isä, entinen johtava velho, maailman taitavin ja niin edepäin. Se vanhanaikainen blondi bimbo - ylijumala Hera, Amyn ja Momon tehtävien suorituksen vahtija, pitää siis molempia silmällä ja yrittää saada ennustuksen toteutumaan sotkematta kuolevaisia mukaan, vaikka onnistuu siinäkin todella hyvin. Ennustus - "Amy on luoto tekemään maailman pelastaja ja hänen pitää tämän jälkeen tuhota maailma epätoivollansa. Momo, pelastaa maailman ja hävittää tuhosta selvinneet viimeiset rippeet ihmiskuntaa uhkaavista lajeista", ennustus on jumalien käsky siis tai jotain vastaavaa. Tarinan idea - kaikki edellä oleva yhteen nippuu ja vóla, meillä on tarina.
Aika epäselkeää.

Ja nyyh nyyh hyvästi nyt sitten TT-TT

tiistai, 19. elokuu 2008

Osa 5 - Meidän sääntömme tässä pelissä ovat hieman erilaiset

Hei taas ja anteeksi kahden päivän myöhästyminen! Sunnuntain ohjelmiin tulikin muutoksia, mutta kuvat sain otettua. Maanantaina muokkaisn kuvat... olin valmis iltakymmeneltä ja minua väsytti ihan hirveästi! Tiedän, että selittely on pahasta, mutta näillä nyt.
Anteeksi myös niille, joiden linkkipyyntöä en ole huomannut! Yritän tosissani muistaa linkittää kaikki, mutta jos en millään huomaa pyyntöä, huomauta asiasta, parempi niin! Silloin ainakin huomaan. Mutta ei sen enempää, osa on ehkä vähän lyhkänen, nopeasti etenevä ja klisee, mutta toivottavasti sen jaksaa lukea. Armottomia efekti-kuvia tiedossa.

anej6e.jpg
Cimara katseli merelle pienestä, loihtimastaan lepopaikasta. Mukava tuoli ja samaan sarjaan sopiva pikkupöytä toimivat hyvin rannalla, puhin kiinnitettyjen verhotankojen "sisällä".
Hikipisarat tumman naisen iholla kiilsivät. Päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen, mutta mikään ei voisi pilata hänen lepohetkeään jatkuvasta piilo-jahtaus leikistä Momon ja Treyn kanssa. Cimara hymähti itsekseen ja palasi hetkeksi muistelemaan menneitä.

Siitä oli jo muutamia viikkoja. Hän oli ollut jo ihan varma, että Momo ei voisi pelastua siltä palolta, minkä hän aiheutti. Asia oli kuitenkin kääntynyt pää-laelleen Treyn luovuttaessa jonkun yhteyden kautta elinvoimaansa tytölle. Kaiken kukkuraksi Cimaran oma isä oli auttanut Treyn ja Momon pakoon - sananmukaisesti kävellyt käsikynkässä heidän kanssaan seinien läpi. Cimara itse oli jäänyt palavaan mökkiin hölmistyneenä. Viime hetkellä oli hänkin pujahtanut seinän läpi ulos palavasta helvetistä. Tätä oli seurannut kiusallinen piiloleikki. Aina kun Cimara sattui löytämään kaksikon, ilmestyi hänen isänsä peliin ja auttoi kaksikon pakoon. Aina.

Cimara säpsähti siitä inhosta, mitä isäänsä kohtaan tunsi. Joku päivä... joku päivä hän litistäisi sen velhon, joka oli oman kansansa pettänyt. Taitavin velho kautta maan... ja kehtasi pettää oman kansansa! Sen hetken suru, mitä Cimara oli tuntenut ajatellessaan sitä, että hänen isänsä oli todellakin taitavin velho, eikä häntä saanut kukaan kiinni, haihtui melkein heti. Suttumus, pettymys, viha, katkeruus. Ne, jotka johdattivat häntä eteenpäin. Hän litistäisi isänsä... muka suurimman velhon! Ja sitten. Ja sitten hänestä tulisi se velho, se velho joka johtaisi kansaansa suureen taistoon ihmiskunnan ja velhokunnan välillä. Velhot voitaisivat. Tietenkin. Eivät ihmiset osanneet ede kävellä seinän läpi, saati sitten kättä heilauttamalla viskata toisen metikköön - ihmiset olivat todellakin säälittäviä!

2ahzlzr.jpg
" Noinko alhaisina sinä heitä pidät? Käytännössä sinäkin olet ihminen - olet vain liittoutunut saatanan kanssa", tuttu ääni tuumaili Cimaran takaa.

237d6r.jpg
" ISÄ!"
" Niin rakas? Minäkin pidän sinusta Cimara-kulta."
" Täytyykö sinun todella lukea toisten ajatukset vain siksi, etteivät muut sitä osaa? Luuletko oikeasti olevasi jotain? Läh.. tai ei, minä lähden. Äläkä seuraa tällä kertaa, olet vain tielläni."
" Ja ihan tarkoituksella olenkin."
" Mikä sinulla on velhoja vastaan? Mikset ole uskollinen kansallesi?"
" Mikä sinulla on ihmisiä vastaan? Mikset sinä ole uskollinen jumalalle, joka on meidät luonut? Cimara, älä heitä elämääsi helvettiin ennen kuolemaasi ainakaan - arvostaisit elämän lahjaa."
" Jaa sinä se kaiken tiedätkin, samaa paskaa jauhat kuin alaluokkien uskonnonopet."

zsr9rp.jpg
" Sinä muka tiedät kaiken... ja silti äiti on takiasi vainaa?" Cimara pidätti kyyneleitään ja huomasi isänsä tekevän samoin. Hän huokaisi syvään.
" Menen nyt, äläkä todellakaan seuraa minua!"
" Olenko väittänyt seuraavani?"

imuule.jpg
" Joskus voisit olla.. vähemmän sarkastinen, isä."
" Enhän minä ole sarkastinen...."

" ... et varmaan edes tiedä mitä se tarkoittaa...."

2qar509.jpg
" Rakas Isä. Kuulet varmasti paljon rukouksia, ja minun on vain yksi niistä miljoonista, mutta tahdon kiittää.
Rukoilin Sinulta pelastusta. Silloin kun oli siellä, lukittuna mökkiin. En edes ollut rukoillut koskaan ennen ja ihan yht'äkkiä vain pyysin pelastusta, suojaa. Ja sinä kuulit minua. Lähetit enkelin, vanhan miesenkelin pelastamaan minut ja Trey. Kiitos siitä, rakas isä, kiitos, että olet enkelisi kanssa suojellut meitä, kuin olisimme erikoisia. Äitini... luojani sanoi, että minä ole erikoinen, mutta en voi uskoa sitä, sillä minä en ole. Olen vain tylsä, tavallinen. Mutta jos olisin oikeasti erikoinen, voisitko näyttää sen? Tämä saattaa kuulostaa töykeältä, mutta olemma pakoilleet muutaman viikon jo pahaa noitaa. Olemme uuvuksissa, emmekä varmaan jaksa enään taistella. Rakas Isä, luulen, että kuolemme pian. Aikamme on tullut. Ole kiltti ja vastaa minulle... "

i27z0l.jpg
" ... rakas Taivaan Isä."
" Momo? Momo!"

29w33pg.jpg
" Luojan kiitos että olet täällä! Et saisi katoilla! Tiedät kuinka vaarallista...!"
" ... Se on! Tiedän... kyllä."

x3d37m.jpg
" En pidä katoiluistasi... sain muutenkin kuullaa, että joku noita on nähty lähistöllä. Se voi vaikka olla Cimara!"

2v12f0i.jpg
" Sitten meidän pitää kiirehtiä... lähteä pois vai? Eiköhän mennä?"

1zxlkdy.jpg
" Odota! Tiedäthän kuinka tärkeä olet minulle?"
" Tietysti Trey, senkin hupsu. Älä kuitenkaan kuvittele liikoja..."
Momo vetäytyi irti Treystä. Tyttä sipaisi hiuksiaan nolona.

2ymd4qo.jpgzkh1ti.jpg
" Terve rinsessa."

33m2wrp.jpg
" Ci-Cimara!"
" Älä pelästy rinsessa. Tulin ehdottamaan sopimusta. Olen pähkäillyt sen eteen pitkään ja laatinut sen vaivalla. No, mitä sanot? Kuunteletko vai alkaako tappelu heti?"

b6rc6f.jpg
" Cimara! Varo Momo, älä kuuntele häntä! Älä edes harkitse...!"

8yicnd.jpg
" ...hänen..."

fntv04.jpg
" .. kuuntele..! Mitä vit..!?"

qzk8is.jpg
" Kysyn uudestaan Momo. Kiinnostaako edes kuunteleminen?"
" Um.. minä.."

15e7hxe.jpg
" Hän ei kuuntelemassa sinua, Cimara."
"..?"

2dj6gyt.jpg
" ISÄ?!?!? SINÄ TAAS! MINÄ KIELSIN...!!"
" Rauhoitu tyttökulta."

11t27hc.jpg
" En rauhoitu! Aika toteuttaa se, mitä olen jo kauan suunnitellut! Valmistaudu isä, nyt on meidän aika taistella!"

20r3o4.jpg
*muuttuu*

2yzmrnk.jpg
" Aika aloittaa! Toivottavasti olet valmis, herra mahtava! Sillä pommejani on kehuttu.... todella... VOIMAKKAIKSI!"

25euwiu.jpg
*RÄISK*
" Ja silti pieni suojakuplani pelasti meidät? Cimara-kulta, tuo on jo amatöörimäistä."

p3rra.jpg
" Minun vuoroni..."

2n0ot2v.jpg
" AAH!"

e8a87p.jpg
" Urgh... kuten huomaat, osan jo väistellä loistujasi aika hyvin, eikä pieni nirhauma mitään haittaa! Maista siis omaa lääkettäsi!"

2crq4gg.jpg
" Suojakilpi!"

anteeksi, nämä kuvat ovat ihan samanlaisia ja vieläpä peräkanaa!
6r23cg.jpg
" KUOLE JO, 'ISÄ'!"

2644zh3.jpg
" CIMARA EI! Tuo loitsu sinkoo vain...!"

2z7339z.jpg
" .. takaisin!"
" CIMARAA!"

luzw2.jpg
" Cimara? Cimara?"
" Trey, oletko kunnossa?"
" Momo! Tule tänne, auta minua...!"
" CIMARAA!"

Ja taas anteeksi. Vikan kuvan teksti on erityinen sekainen ja mössö, eikä kukaan varmaan tajua kuka oikein puhuu ja mitä. Ei se mitään, en itsekään oikein tajua. Kuka huutelee muuten Cimaraa? Tehkää omia johtopäätöksiänne, en voi vastata kysymyksiin.
Alan olla kohta vihainen itselleni loputtomista anteeksi-pyynnöistä. Ihan kuin voittaisin niillä joka kerta jonkun palkinnon!
Teillä on varmasti sellaisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi: "Miksi Momolla ei ole enään niitä pupukorvia ja sitä hassua sinistä asua? Miksi Cimaran iho on vaihtunut? Miksi Momolla ja Treyllä on vanhanaikaiset vaatteet?" Olen pahoillani, mutten voi vastata kaikille erikseen! Sen takia yritän vastata tähän nyt. No, miksei muka Momo voisi vaihtaa vaatteitansa? Hänen edelliset vaattet olivat ihan veressä, enkä usko, että Momo on sitä tyyppi, joka tykkää pyöriä ympäriinsä monta vuosituhatta vanhoissa ja likaisissa vaatteissa! Pupukorvat.. no, ne vain jätin pois! Anteeksi, jos joku tykkäsi niistä ihan hirveästi ja olisi halunnut ne Momolle. Olen pahoillani. Taas kerran. Ja vanhanaikaset vaatteet - otetaan käyttöön minun logiikkani. He ovat piilosilla. Ahtaalla. Takaa ajettuja. Heidän elämänsä on yhtä kurjuutta. Enpä siis usko, että he liikkuvat ihan juhlapuvuissaankaan? Ajattelin nyt vaan laittaa heille vähän risaisemman vaatteet. Niin. Ja Cimaran iho on vaihtunut, kun latasin uudet korvaavat. Onneksi kaikilla muilla olikin sellaiset ihot, ei normaalit vaan ne sellaiset erikoiset, jotka ei muutu ellei sitä ihoa poista koneelta. Eli siis niin.

Kutosen tulemisessa kestää, koska koulupaineet stressaavat. Olen jälleen pahoillani. Olipas ihme sekin.




sunnuntai, 10. elokuu 2008

Osa 4 - Me vain leikimme kuolemalla, välittämättä sen seurauksista [K-11]

EI SUOSITELLA PIENILLE; SISÄLTÄÄ VÄKIVALTAA, VERTA, KITUMISTA JA MUUTA TÖRKEÄÄ MATERIAALIA. Anteeksi caps.
Vihdoin osa neljä. Kaikki alkaakin nyt ihan uudelta pohjalta. Tai, ei nyt ihan, sillä kolme ensimmäistä kappaletta ovat äärimmäisen tärkeitä (;
Juoni saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta tosiasiassa se on järkyttävän yksinkertainen. Ihan liian yksinkertainen.
Niin ja Momo... sille nimelle saa nauraa aivan vapaasti ^-^''
Toivottavasti pidätte. Aluksi kaikki saattaa olla vähän outoa... yritän kirjoittaa selvästi. Ette kuitenkaan millään voi tajuta kaikkea alkuhöpinöitä lukematta loppuun asti. Anteeksi.

1.jpg
Hänellä oli päässään pupun korvat ja hänet oli puettu nuken asuun. Asu tosin oli sotkeentunut vereen, jota oli ympäri vajaa, vähän joka puolella, siten, ettei hame mitenkään voinut olla likaantumatta.
Hän istui siellä jo ties monetta vuosisataa, odotti, että joku tulisi hänet sieltä pois hakemaan. Ovea ei meinaan saanut sisältä auki. Oli vajassa toinenkin ovi, jonka kyllä sai auki niin sisä- kuin ulkopuolelta. Se johti pieneen huoneesee, joka oli täynnä ikkunoita, mikä oli aikas outoa. Outoa oli kylläkin melkein kaikki asiat siinä pienessä vajassa, johon hänet nyt oli siis teljetty. Paljoa tekemistä siellä ei ollut, tavaroitakin oli niin vähän. Kaksi tyhjää, kulunutta ja veristä säkkiä, kaksi veristä ja vanhaa tynnyriä, rikkinäinen arkku (joka seisoi jostain syystä pystypäin), kuolleen miehen ruumis (joka oli varmaan kuollut juuri ennen hänen saapumistaan) ja kirja, joka loisti ja leimusi kuoleen miehen ruumiin äärellä. Mies oli ilmeisesti lukenut ja tutkinut sitä ennen kuolemaansa. Senkään takia tyttö ei uskaltautunut menemään edes kirjan lähelle.

2.jpg
Sinänsä tekemisen puutetta hänellä ei ollut - päivät kuluivat hänen rukoillessa pelastusta. Kerran hän oli käynyt sen toisen oven takana, joka toimi niinkuin piti. Näky ei ollut kovin hurmaava - luuranko puoliksi maan alla, verta ja laudoitetut ikkunat. Oli siellä kaksi ikkunaa, joita ei ollut laudoitettu. Toinen oli niin veressä, että siitä ei edes kunnolla näkynyt läpi ja toinen oli vähän rikkinäinen. Molemmista ikkunoista näkymä johti toiseen huoneeseen, ihan typötyhjään. Sinne ei ollut ovea - ja vaikka olisikin ollut, ei hän sinne olisi ikimaailmassa mennyt.

3.jpg
Eli siis taas tulemme siihen, ettei hänellä ollut muuta kuin rukoilu apunaan, kun hän siellä yksin istua kyhjötti. Se, kuka hänet vajaan oli teljennyt, oli täysi mysteeri, ja tulikin olemaan. Vangitsija ei ollut jättänyt mitään hänelle, ei vettä ei ruokaa. Hän nyt ei pahemmin syötävää ja juotavaa tarvinnut... oman pienen oikkunsa alaisena. Vangitsija oli tosin varmaan jo kuollut monia vuosituhansia sitten.
Kyllä. Siitä oli niin kauan, kun hänet sinne vangittiin. Ihmettelet varmaan... miten hän eli niin pitkään vanhentumatta? EIkö hän kuole janoon? Nälkään?
Mutta vastaukset... ne eivät ole aina ihan selkeitä, vaikka tietäisitkin sen jo. Me ihmiset vain leikimme kuolemalla, emmekä välitä sen seurauksista. Vain tietynlainen voi pysäyttää sen. Erikoinen. Ja sen erikoisen piti olla Amyn kädestä työstetty.
Momo.

*************
Vuosi 2009

4.jpg
Nuori poika työntyi puskan lävitse ja jatkoi matkaansa polkua pitkin. Hän oli jo seikkailut metsässä useamman tunnin löytääksen juuri tämän, ajan saatossa ränsistyneen polun. Hän muisti selkeästi, mitä outo, vanhanaikainen, vaaleaverinen nainen* oli hänelle sanonut.
" Etsi metsästä vanha polku, jonka ympärille metsä on kasvanut ajan kuluessa. Ajattele polkua selvästi mielessäsi, niin löydät sen. Polun päästä löytyy vanha varastona käytetty vaja. Sarjamurhaaja ja maagikko Daryl Peterviewin koti. Älä pelkää, hän on jo kuollut monta tuhatta vuotta sitten. Niin, etsi se vaja. Sisältä löydät tytön. Hänellä on nuken mekko, pupunkorvat ja hänen nivelensä ovat ... erikoiset. Jokatapauksessa, hän näyttää nukelta. Ota hänet mukaasi ja tuo hänet kotiisi. Katsokin päästämästä hänet silmistäsi, hän on ymmällään maailmasta. Hän oli viimeksi ulkoilmassa tuhansia vuosia sitten, joten hän saattaa olla kiinnostunut. Lisäksi... varoitan sinua. Hän on erittäin haluttu piireissämme... ei sillä tavalla! Tarkoitan, että monet maagikot, siis noidat ja velhot, varkaat, kaikki vähänkin yliluonnolliset havittelevat häntä. Hän omaa suuria kykyjä Trey... sinun pitää vahtia häntä tarkasti! Ai niin, ja Trey! Muista, kun menet vajaan, älä anna oven mennä kiinni. Sisäpuoleta sitä ei saa auki."
Trey Parkinson** huokaisi syvään. Miksi juuri hän? Miksi se nainen* oli ilmestynyt juuri hänelle? Oliko hänellä sitten joku erikoisuus? Trey potkaisi kiven tieltään ja työntyi jälleen eteenpäin. Metsä oli todellakin vallannut sen pienen polkuraukan, josta ei tienneet kuin ne, jotka sitä osasivat ajatella.

* Psstt... muistelepas vaaleaverikköä vanhanaikaisesti pukeutunutta naista osassa yksi...
** Parkinson? Mitä tulee mieleen... vilkaise hahmot jos et muista... ^^

5.jpg
" Tuollahan se!" Trey huudahti. Hän hymähti itsekseen. Onneksi oli löytynyt "vain" muutaman tunnin sisällä. Trey syöksähti innoissaan ovea kohti, mutta pettymys kavalsi pojan sisintä, heti kun hän pääsi oven luo.

6.jpg
" Juuri minun tuuriani! Ovi tiukasti kiinni ja aluskasvillisuus on kasvanut oven eteen!"
Trey työnsi ovea juurta jaksaen, mutta ovi ei liikahtanutkaan. Poika yritti myös vetää ovesta, mutta ei, mitään ei tapahtunut. Lopulta Trey meni kauemmas ovesta ja pinkaisi lujaa ovea pöin sellaisella vauhdilla, että Trey tiesi jo ennen törmäystä saavansa sen auki tällä tavalla. Ummehtunut ilma ja pölukerroksen määrä sai Treyn yskimään.
" Älä..."
Trey katsahti nurkaan, jossa istui heiveröisen nuken näköinen tyttö. Tyttö oli pelokas ja näytti pillahtavansa itkuun minä hetkenä hyvänsä.

7.jpg
Trey otti muutaman askeleen tyttöä kohti.
" Älä!"
Tytön ääni oli pelokas, mutta samalla huokui voimaa, vaikka tyttö itsessään näytti heikolta kuin löysä makaroni.
" Älä pelkää", Trey kumartui ja yritti tutustua tytön kanssa. " Nimeni on Trey Parkinson, kuka sinä...?"
Sanan Parkinson kohdalla tytön silmissä välähti ja hän näytti helpottuneelta. Kyyneleet valuivat tytön poskia pitkin, kun tämä nousi seisomaan ja syöksyi suoraan Treyn syliin.

8.jpg
" Sinä tulit! Sinä todella tulit! Vihdoin! Kiitos jumala...!"
Tyttö itki Treyn olkapäätä vasten. Pojan paita kostui aika nopeasti.
" Ööö... niin mikä oli nimesi..?" Trey yritti sopertaa tytön puristuksessa.
" ..."
" Mitä?"
" Olen Momo..."
Treyn suulle nousi vökistenkin hymy. Momo... oliko hän rakastunut? Tyttöön joka oli ties kuinka monta tuhatta vuotta vanha? Ja johon hän juuri äsken oli tutustunut? Trey pudisti päästään kaikki vastaavat ajatukset pois. Momo oli turvassa, hän oli tehnyt tehtävänsä. Hyvä niin.

9.jpg
" Kuule Momo... meidän on varmaan aika mennä..."
" ...pois...pois..."
" Momo?"
" Mennään pois."
Trey nyökkäsi. Välillä hän ei tajunnut alkuunkaan tuota kiehtovaaa tyttöä.
" Trey?"
Momo pysähty juuri kun Trey oli lähdössä liikkelle. Trey kääntyi katsomaan kysyvästi Momoa. Hän toivoi, että he lähtisivät pian. Ummehtunut ilma, monen tuhannen vuoden takainen muinainen pöly ja se kaikki veri... ne tekivät Treyn pahoinvointiseksi.
" Trey... minne menemme?"
" Kotiini. Se ei ole... kovin kaukana", Trey hymyili ja katsahti Momoon. Jälleen kun hän oli lähdössä liikkelle, hän huomasi jotain, joka sai hänen pysähtymään.

10.jpg
" Minne tuo ovi vie, Momo?"
Momo katsoi pelokkaasti ovea, sitten Treytä. Hän vingahti omituisesti ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä jälleen.
" Pieneen huoneeseen vain. Siellä ei ole mitään. Mennään nyt!"
Mutta Treytä kiinnosti huone aivan liikaa. Hän katsoi jälleen kestohymyillen Momoa.
" Miksemme voi käydä siellä?"
" Minä en tule. Olen jo käynyt siellä."
Trey huokaisi.
" Odotathan sitten juuri tässä, jos käyn nopeasti? Pysy paikallasi."

11.jpg
Momo nyökkäsi hitaasti.
" Trey..!"

12.jpg
Momon sydän hypähti kun puinen ovi kalahti kiinni. Hän todella välitti Treystä, eikä halunnut tämän menehtyvän. Momo juoksi vihreän kirjan äärelle. Hän laskeutui polvilleen ja kyyneleet silmissä nosti kätensä ristiin.

13.jpg
" Hyvä kirja! Ole niin kiltti ja säästä Trey, älä tapa häntä, kuten olet tehnyt Kaimalla*, Tohrulle* ja Joanielle* tuossa huoneessa, kun me typeryksinä kävimme siellä! Trey on minulle tärkeä... todella tärkeä! Ole niin kiltti!"

* Ilmeisesti Momoa ei siis ole vangittu yksin. Itse päättelisin niin, että nuoret tyhmät halusivat tutustua vajaan johon he olivat vangittuna ja menivät huoneeseen. Momo ei tietenkään kuollut, vähän niinkuin kuolematon on. ^-^'' No mutta mitään tälläistä en lyö lukkoon, jokainen kuvitelkoon kuin haluaa

15.jpg
*knock knock, koputtaa auki olevaan oveen saadakseen huomiota*
" Momo...?"

16.jpg
Pieni tyttö käveli sisään ja sulkien oven perässään.
" Cimara!" Momo kiljahti. Hetken katsottuuaan Cimaraa hän huomasi tytön sulkeneen oven.
" Cimara? Emme pääse ulos! Miksi suljit oven?"
" Shh.."

17.jpg
" Eikö sinusta ole muka mukava nähdä pitkästä aikaa Momo? Siitä on monta tuhatta vuotta aikaa..."
" Niin! Cimara minut tultiin pelastamaan! Trey Parkinson tuli pelastamaan minut!"
" Parkinson? Miten on mahdollista? Hänen pitäisi olla kuollut!"
" Kuinka niin, Cimara? Ei... ei Trey ole kuollut!" Momo vetäytyi irti Cimarasta.
" Voi voi Momo... etkö tajua? Sen jälkeen kun muutuin lapseksi ja sinut kaapattiin... sen jälkeen on tapahtunut paljon!"
" Mitä on tapahtunut? Selitä minulle!"
Cimara hymähti itsekkään oloisesti.
" Sain selvillle, miksi olen ipanan kehossa. Sain myös selville, mitä minun täytyy tehdä, jotta pääsisin takaisin omaan ruumiiseeni..."
" No?" Momo katsoi Cimaraa ja tämän hykertelyä.
" Tietäjä kertoi minulle... hän sanoi, että olisi jo aika lopettaa nukeille leikkiminen..."
" En oikein tajunnut... mikset selitä kunnolla? Ei mitään vihjepelejä taas!"

18.jpg
" Unohda selitykset. En tullut tänne sitä varten."

19.jpg
" Mit...!?"

20.jpg
" Tulin tänne... tappamaan sinut. On aika lopettaa nukeilla leikkiminen, Cimara, tietäjä sanoi. No, on aika lopettaa... kaikki sinun kohdallasi."

21.jpg
" Cimara.. luulin... luulin että olemme ystäviä... sinusta onkin tullut... maagikko?"
" Tismallee, Momo. Ihme kuin noin tyhmä itkupilli tajuaa. Sinut onkin muulla tavalla aika vaikea tappaa... polttamminen on varma keino, palat tuhkaksi... kuvittele. Palat poroksi. Hah!"
" Et.. et pääse ulos... laitoit oven kiinni."
" Haloo? Unohditko jo, olen maagikko ja osaan kävellä seinien läpi."

22.jpg
" Cimara... minä ainakin välitin sinusta... loppuun asti... ja tulen välittämäänkin!"
" Olet ihan liian sinisilmäinen Momo! Ne ajat ovat jo ohi... myöhästyit - muutamalla vuosituhannella!"
" Cimara... Trey..."
" Maailmassa ei ole enää tilaa poikkeksille. Ihmiset valtaavat maailman. Siksi meillä... maagikoilla on kohtalo. Me tuhoamme ihmisten puolesta kaikki ulkoisesti poikkeavat. Loppujen lopuksi kaikki ihmisetkin menehtyvät tai liittyvät meihin... meistä tulee hallitseva rotu... teistä... ei tule mitään!"
" Trey..."

23.jpg
" Hmh? Ihan kuin joku olisi kutsunut minua..."
Trey vilkaisi alhaalla makaavaan luurangon puolikkaaseen.
" Mitä sinä toljotat?"

25.jpg
" Olet ihan oikeassa herra luuranko. Minun pitäisi lähteä täältä. Täällä ei todellakaan ole mitään kiinnostavaa. Juuri kuten Momo sano..."

24.jpg
" Momo... onkohan hän huolissaan? Olen viipynyt aika kauan..."
Trey nosti päänsä. Hän puhui luurangolle. Voiko syvemmäs vajota. Potkasten luurangon päätä Trey kääntyi ovelle. Poika kuitenkin sai isomman shokin kuin oli kuvitellut.

26.jpg
" OVI?!? Missä ovi on?!? Ei ovet voi katoilla!"
Trey työnsi seinää ja yritti tunnustella oven rajoja. Ei missään. Ei kahvaa. Seinä ei liikahtanutkaan. Vai laudoitettuja ikkunoita. Joki muljahti pahasti Treyn sisällä. Hänestä tuntui, että joku asia oli nyt pahasti pielessä. Olikohan Momolle käynyt jotain? Hän ei ikinä antaisi itsellensä anteeksi jos... ei, hän ei pystynyt ajattelemaan sitä. Trey oli kuulevinaan nimensä huutoa seinän toiselta puolelta. Oliko Momo pulassa?

27.jpg
" TREYY!!!"
Momo kähisi yskien varmaan sadatta kertaa pojan nimeä, mutta vastausta ei kuulunut.
" Älä huoli, ei Trey kuule sinua. Ja vaikka kuulisikin, ei hän tänne pääse. Varmistin sen kadottamalla oven... voi että kyllä äiti Witchbellin luona oppii käteviä loitsuja!"

28.jpg
" Momo! MOMOO!"
Trey yritti huutaa takaisin. Hän oli kuullut sen tällä kertaa varmasti. Momo huusi hänen nimeänsä. Tarvitsi kai apua... tai oli hätääntynyt. Kaipasi häntä.

29.jpg
" Momo..."
Trey tunsi kaipuun valtaavan hänen kehonsa. Epätoivo. Tuska. Järjetön tuska. Häntä poltti. Tuntui kuin hänen kehonsa olisi palanut... kasvonsa kuoriutunut... pois.

30.jpg
" Auta... Trey..."
Momo kaatui maahan. Hän tunsi kuinka hän paloi. Hänhän nyt paloi varsin herkästi, hartsista kun oli tehty. Kyynel vierähti tytön sileälle poskelle.
" Kuole."

31.jpg
Viimeiset sydämenlyönit.

32.jpg
Kun kuolee, elämän sanotaav vilisevän filminä silmien edestä. Niin ihmiset sanovat. Olen kuitenkin vain nukke, hartsipuusta luotu nukke. Sen takia en varmaan nähnyt elämääni. Tai sitten elämäni oli niin yksinkertainen. Kun se alkoi, muistan vain valkoisen flyygelin... kirsikkapuut ja musiikin. Flyygeliä soitti tyttö. Hän kertoi minulle, että maailma sortuu. Hän romauttaisi koko universumin, aivan hetken päästä. Minä olisin ainoa, joka jäisi eloon. Hän oli kuulemma omin käsin veistänyt minut. Ennen universumin tuhoa. Tehtävää varten. Hän kertoi myös, että oli itse samanlainen kuin minä. Nukke. Vain laboratoriossa luotu. Hän sanoi, että voisin pitää häntä kuolleena äitihahmonani. Sitten se tapahtui. Oli vain mustaa. Sitten välähti joki kirkas. Huomasin olevani keskellä kaupunkia. Kaunista kaupunkia. Maailma oli alkanut elää uudeleen, juurikin siitä kohtaa mihin se jäikin. Vaikka "vanhat ihmiset", jotka olivat eläneet "äitini" aikaan, olivat menehtyneet ja uuden maapallon mukana oli tulleet uudet ihmiset, ei maailma ollut ihan alusta alkanut, mistään kivikaudelta tai keskiajalta. Mutta ajanlasku alkoi uudestaan. Sellainen se oli... maailman uusi alku. Olen ainoa, joka siitä varsinaisesti tietää. Kukakohan ohjailee tätä? Koko maailmaa? Universumia? En tiedä, pystyikö "äitini" ohjailemaan universumia, maailmankulkua tai muuta sellaista, mutta tiedän sen, että hän pystyi lopettamaan tuon kaiken. Pystynköhän minäkin? Sillä ei kai ole enää väliä... liian myöhäistä. Nyt olen kuollut.

33.jpg
Se oli typerää. Kuolin, enkä tiedä todellakaan mihin. Muistan sen polttavan tunteen... aivan kuin olisin palanut. Oli oikea raukka. En edes ehtinyt pelastamaan sitä tyttöä... Momoa. Pelastuikohan hän? Toivottavasti edes hän jäi henkiin, eikä hänelle tapahtunut tällä tavalla. Olenkohan edes kuollut? En tunne mitään. En haista mitään. En näe mitään. No, jos oikein tiedän, makoilen kai siellä lattialla, ovettomassa huoneessa, joka on täynnä ikkunoita. Sairasta. Kuinka jouduin tähän? Miksi... miksi olen aina se, joka on jokaisessa tilanteessa ihan out? Mitä pitäisi tehdä? Kuinka... pääsen pois....

34.jpg
" Kuoli..."
Cimara katseli Momon ruumista. Tuli paloi , eikä Momo ollut ihan tuhkana vielä, mutta käytännössä Momo oli kuollut. Pian kuitenkin Cimaran huomio kiinnittyi hänen omaan napaansa.
" Se alkaa...! Muutun taas aikuiseksi!"

35.jpg
Kultaiset pienet säteet liekeistä, jotka söivät Momoa parhaillaan, ympäröivät Cimaran. Hän tunsi kuinka hänen kehonsa kasvoi ja hän alkoi saada alkuperäiset muotonsa takaisin.

36.jpg
Säteet alkoivat pikku hiljaa hiipua ja muutoskin alkoi olla valmis.
" Jess! Jess!"

37.jpg
38.jpg
" Maailman mahtavin noita on palannut, Cimara on taas kuvioissa!" nainen nauroi itsekeskeisesti ja heilutteli hiuksiaan.

39.jpg
" Vai että tietäjä sanoi..." tumma miehen ääni kuului äkkä naisen takaa.
" Isä. Häivy. Pilaat voittoni."
" Kai nyt oman tyttäreni 'voitonjuhliin' saan tulla?" Cimaran isä kysyi kylmäkiskoisesti ja loihti itsellensä kirsikalla varustetun boolin.
" Sanoin, että häivy ja tarkoitin sitä."
" Älä nyt. Tietäjä *tsih* aika hyvin keksitty. Miksi oikeasti tapoit hänet?"
" Saan häneltä tarvitsemani voiman, jolla pääsin takaisin oikeaan kokooni. Lisäksi halusin kostaa - hän minut kutistumaan sai, tietämättään tosin."

40.jpg
" Sinuna olisin varovaisempi, Cimara. Olet liian kunnianhimonen ja se käy usein pahasta. "
Cimaran isä hymyili ivallisesti ja haihtui sananmukaisesti savuna ilmaan.
" Mit?! Senkin törppö sika!" Cimara kirosi vielä ilmaan. Sitten häneen katseensa kohdistui johonkin. Jokin liikkui.

41.jpg
Ja sen jonkun piti olla jo kuollut.


maanantai, 14. heinäkuu 2008

Kesäloma-tauko

... on kyllä ollut jo vähän pidemmän aikaa, mutta tällä sivustolla alkaa kesäloma vasta nyt. Syyksi pistän sen, että kun kerran on kesä, ilma on lämmin, järvetkin ovat lämminvesisisä, meille ostettiin uima-allas ja lähden pian perheeni kanssa kesälomalle.

Eli jos jollekkin ei ole tullut selväksi, mitä yritän sanoa, niin sanon sen nyt suoraan. Doll Story pitää kesätauon, mutta jatkuu muutamien viikkojen päästä syksyllä. En nyt viitsi lyödä lukkoon mitään päivämäärää, mutta sivut avautuvat todennäköisesti 11.09.-08, eli ei nyt ihan niin pitkän ajan päästä. Sillon ilmestyy uusin osa.

Niillekkin ihmisille jotka lukevat tätä koneen ääressä suklaapatukkaa poskeen pistellen, sanon vain, että hei, nyt on kesä, menkää ulos, uikaa, grillatkaa, nauttikaa vielä heinäkuusta kun voitte, sekä saatte sen edun. ;>

Terkuin Lilim (ent Miwa, nimimerkki vaihtui ^^)

EDIT// Simsini pimahti, tilttasi, kuoli. Ihan kuin olisin asentanut uuden lisärin, tai pikemminkin poistanut. Kaikki vain katosi, pum. Samoin Doll Story. Mutta tarinahan ei lopu, sitä helpotusta en teille suo. Vien sen loppuun, vaikka kaikki nyt katosikin, mutta vien tämän tarinani kunnialla loppuun asti. Eli neljäsosa tulee siis joskus elokuussa silti.

Niin ja Kuoleman tytär-tarina. Sinne ei taaskaan ole tullut mitään pitkään aikaan. En saa salasalaani sinne, enkä pahemmin muista sinne rekisteröimääni sähköposti-osoitetta. Olen kokeillut joka ikistä sähkäriäni, mutta vuodatus ei lähetä toista salasanaa. Kuoleman tytär tarina on kuollut ja kuopattu lopullisesti. Sinne on turha enää kommentoida, mutta voitte käyttää sitä stressin lievittäjänä ja purkautua sinne, jos ärsytän nyt hirveesti näillä jaaritteluillani  ^^''

maanantai, 23. kesäkuu 2008

Osa 3 - Piiloleikki

Anteeksi nyt taas lyhyt osa.  Ja ehkä hieman sekava. Yritän tosissani saada neljännestä selkeän ja mahdollisimman pitkän!
Niin ja en ole varma, kirjoitetaanko se Piano vai Pieno vai onko tuo edes piano vai mikä ihme soitin... -.-' olisi pitänyt perehtyä asiaan ennen kuin kirjotin.

11syvcm.jpg
" Askeleet kohti tulevaa" sanotaan yleensä. Amy kuitenkin otti juuri parhaimmillaan askeleet kohti mennyttä, tietmättänsä. Ei kai siinä nyt mitään niin vakavaa pitäisikään olla. Mutta Amy ei todellakaan tiennyt, minkälainen hän oli ennen ollut. Kaukaisin muisto ulottui muutamien vuosien takaiseen kolariin, jossa hänen 'vanhempansa' menettivät henkensä. Amyn tilanne oli siis eri, kuin useimmilla meistä.

2yjopoh.jpg
Ehkä tyttö tajuisi vihdoin, mitä varten hänet oli luotu. Pelastamaan.

2nkv337.jpg
Se alkoi hyvin hitaasti. Hiljainen, etäinen, pianonsoitto kantautui nuoren tytön korviin. Aluksi se oli varsin miellyttävää. Se oli surullinen. Pelottava. Omalaatuinen. Etäinen. Se kertoi tarinaa. Se kertoi tarinaa, tytöstä nimeltä Amy.

Pikku hiljaa Amy tajusi, että ääni, laulu, oli kaukana miellyttävästä. Pian tämän jälkeen Amyn silmissä välähti ja hänen korvissaan soi. Amy nosti kätensä korvilleen.
" Ei..."

2eghgzk.jpg
Kuvat välähtelivät Amyn mielessä. Kuvia... verestä kiveseinillä... pelokkaasta, itkevästä naisesta... toisesta naisesta, joka katseli vakavana edellistä... sekä tytöstä, joka roikkui jonkin sortin laiteesta... keskeneräisenä...

345gev4.jpg
Amy haukkoi henkeään... hän tunsi kuinka polttava kuumuus raastoi hänen kehoaan... hän näki itsensä. Itsensä tehtävänä laboratoriossa... rakennettavan...

wqvotz.jpg
Maailma järähteli. Tärisi. Universumi repesi. Ja Amy... Amy muisti. Hän kuuli yhä sen sävelmän... epävarmoin askelin Amy yritti kävellä eteenpäin... kohti soittajaa.

nl1z6a.jpg
Pienet suloiset pianon koskettimet laskeutuivat ja nousivat omaan tahtiinsa. Soittajaa ei näkynyt, eikä ollut olemassakaan. Ei, soittaja oli piano itse. Amy katseli halvaantuneena pianon soittoa. Se näytti... ja olikin kaunista.

143019v.jpg
Amy hipaisi pianon koskettimia. Hän istuutui samettiselle penkille ja alkoi soittamaan. Ei, hänhän ei edes osannut soittaa!
Tuntematon voima liikutti Amyn sormia pianon koskettimilla ja niin Amy kuitenkin soitti.

Soittaen oman tarinansa.

//Purinkin itseni jo tuolla alussa. Mutta ihan vähän vielä. Onkohan nuo edes koskettimet X'D En ole varma, joten piano-ekspertit, älkää mollatko sen takia. Niin ja jos joku fiksu ihminen viitsii, kertoo jos tuo ei ole piano. Mielestäni tuollaiselle oli oma nimikin... mutta koska en ole mikään musiikki-nero, niin veikkaisin, että se on joku klarinetti-nimen tapainen (Eikös klarinetti ollut se huilu X'D)