Anteeksi myös niille, joiden linkkipyyntöä en ole huomannut! Yritän tosissani muistaa linkittää kaikki, mutta jos en millään huomaa pyyntöä, huomauta asiasta, parempi niin! Silloin ainakin huomaan. Mutta ei sen enempää, osa on ehkä vähän lyhkänen, nopeasti etenevä ja klisee, mutta toivottavasti sen jaksaa lukea. Armottomia efekti-kuvia tiedossa.
Cimara katseli merelle pienestä, loihtimastaan lepopaikasta. Mukava tuoli ja samaan sarjaan sopiva pikkupöytä toimivat hyvin rannalla, puhin kiinnitettyjen verhotankojen "sisällä".
Hikipisarat tumman naisen iholla kiilsivät. Päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen, mutta mikään ei voisi pilata hänen lepohetkeään jatkuvasta piilo-jahtaus leikistä Momon ja Treyn kanssa. Cimara hymähti itsekseen ja palasi hetkeksi muistelemaan menneitä.
Siitä oli jo muutamia viikkoja. Hän oli ollut jo ihan varma, että Momo ei voisi pelastua siltä palolta, minkä hän aiheutti. Asia oli kuitenkin kääntynyt pää-laelleen Treyn luovuttaessa jonkun yhteyden kautta elinvoimaansa tytölle. Kaiken kukkuraksi Cimaran oma isä oli auttanut Treyn ja Momon pakoon - sananmukaisesti kävellyt käsikynkässä heidän kanssaan seinien läpi. Cimara itse oli jäänyt palavaan mökkiin hölmistyneenä. Viime hetkellä oli hänkin pujahtanut seinän läpi ulos palavasta helvetistä. Tätä oli seurannut kiusallinen piiloleikki. Aina kun Cimara sattui löytämään kaksikon, ilmestyi hänen isänsä peliin ja auttoi kaksikon pakoon. Aina.
Cimara säpsähti siitä inhosta, mitä isäänsä kohtaan tunsi. Joku päivä... joku päivä hän litistäisi sen velhon, joka oli oman kansansa pettänyt. Taitavin velho kautta maan... ja kehtasi pettää oman kansansa! Sen hetken suru, mitä Cimara oli tuntenut ajatellessaan sitä, että hänen isänsä oli todellakin taitavin velho, eikä häntä saanut kukaan kiinni, haihtui melkein heti. Suttumus, pettymys, viha, katkeruus. Ne, jotka johdattivat häntä eteenpäin. Hän litistäisi isänsä... muka suurimman velhon! Ja sitten. Ja sitten hänestä tulisi se velho, se velho joka johtaisi kansaansa suureen taistoon ihmiskunnan ja velhokunnan välillä. Velhot voitaisivat. Tietenkin. Eivät ihmiset osanneet ede kävellä seinän läpi, saati sitten kättä heilauttamalla viskata toisen metikköön - ihmiset olivat todellakin säälittäviä!
" Noinko alhaisina sinä heitä pidät? Käytännössä sinäkin olet ihminen - olet vain liittoutunut saatanan kanssa", tuttu ääni tuumaili Cimaran takaa.
" ISÄ!"
" Niin rakas? Minäkin pidän sinusta Cimara-kulta."
" Täytyykö sinun todella lukea toisten ajatukset vain siksi, etteivät muut sitä osaa? Luuletko oikeasti olevasi jotain? Läh.. tai ei, minä lähden. Äläkä seuraa tällä kertaa, olet vain tielläni."
" Ja ihan tarkoituksella olenkin."
" Mikä sinulla on velhoja vastaan? Mikset ole uskollinen kansallesi?"
" Mikä sinulla on ihmisiä vastaan? Mikset sinä ole uskollinen jumalalle, joka on meidät luonut? Cimara, älä heitä elämääsi helvettiin ennen kuolemaasi ainakaan - arvostaisit elämän lahjaa."
" Jaa sinä se kaiken tiedätkin, samaa paskaa jauhat kuin alaluokkien uskonnonopet."
" Sinä muka tiedät kaiken... ja silti äiti on takiasi vainaa?" Cimara pidätti kyyneleitään ja huomasi isänsä tekevän samoin. Hän huokaisi syvään.
" Menen nyt, äläkä todellakaan seuraa minua!"
" Olenko väittänyt seuraavani?"
" Joskus voisit olla.. vähemmän sarkastinen, isä."
" Enhän minä ole sarkastinen...."
" ... et varmaan edes tiedä mitä se tarkoittaa...."
" Rakas Isä. Kuulet varmasti paljon rukouksia, ja minun on vain yksi niistä miljoonista, mutta tahdon kiittää.
Rukoilin Sinulta pelastusta. Silloin kun oli siellä, lukittuna mökkiin. En edes ollut rukoillut koskaan ennen ja ihan yht'äkkiä vain pyysin pelastusta, suojaa. Ja sinä kuulit minua. Lähetit enkelin, vanhan miesenkelin pelastamaan minut ja Trey. Kiitos siitä, rakas isä, kiitos, että olet enkelisi kanssa suojellut meitä, kuin olisimme erikoisia. Äitini... luojani sanoi, että minä ole erikoinen, mutta en voi uskoa sitä, sillä minä en ole. Olen vain tylsä, tavallinen. Mutta jos olisin oikeasti erikoinen, voisitko näyttää sen? Tämä saattaa kuulostaa töykeältä, mutta olemma pakoilleet muutaman viikon jo pahaa noitaa. Olemme uuvuksissa, emmekä varmaan jaksa enään taistella. Rakas Isä, luulen, että kuolemme pian. Aikamme on tullut. Ole kiltti ja vastaa minulle... "
" ... rakas Taivaan Isä."
" Momo? Momo!"
" Luojan kiitos että olet täällä! Et saisi katoilla! Tiedät kuinka vaarallista...!"
" ... Se on! Tiedän... kyllä."
" En pidä katoiluistasi... sain muutenkin kuullaa, että joku noita on nähty lähistöllä. Se voi vaikka olla Cimara!"
" Sitten meidän pitää kiirehtiä... lähteä pois vai? Eiköhän mennä?"
" Odota! Tiedäthän kuinka tärkeä olet minulle?"
" Tietysti Trey, senkin hupsu. Älä kuitenkaan kuvittele liikoja..."
Momo vetäytyi irti Treystä. Tyttä sipaisi hiuksiaan nolona.
" Terve rinsessa."
" Ci-Cimara!"
" Älä pelästy rinsessa. Tulin ehdottamaan sopimusta. Olen pähkäillyt sen eteen pitkään ja laatinut sen vaivalla. No, mitä sanot? Kuunteletko vai alkaako tappelu heti?"
" Cimara! Varo Momo, älä kuuntele häntä! Älä edes harkitse...!"
" ...hänen..."
" .. kuuntele..! Mitä vit..!?"
" Kysyn uudestaan Momo. Kiinnostaako edes kuunteleminen?"
" Um.. minä.."
" Hän ei kuuntelemassa sinua, Cimara."
"..?"
" ISÄ?!?!? SINÄ TAAS! MINÄ KIELSIN...!!"
" Rauhoitu tyttökulta."
" En rauhoitu! Aika toteuttaa se, mitä olen jo kauan suunnitellut! Valmistaudu isä, nyt on meidän aika taistella!"
*muuttuu*
" Aika aloittaa! Toivottavasti olet valmis, herra mahtava! Sillä pommejani on kehuttu.... todella... VOIMAKKAIKSI!"
*RÄISK*
" Ja silti pieni suojakuplani pelasti meidät? Cimara-kulta, tuo on jo amatöörimäistä."
" Minun vuoroni..."
" AAH!"
" Urgh... kuten huomaat, osan jo väistellä loistujasi aika hyvin, eikä pieni nirhauma mitään haittaa! Maista siis omaa lääkettäsi!"
" Suojakilpi!"
anteeksi, nämä kuvat ovat ihan samanlaisia ja vieläpä peräkanaa!
" KUOLE JO, 'ISÄ'!"
" CIMARA EI! Tuo loitsu sinkoo vain...!"
" .. takaisin!"
" CIMARAA!"
" Cimara? Cimara?"
" Trey, oletko kunnossa?"
" Momo! Tule tänne, auta minua...!"
" CIMARAA!"
Ja taas anteeksi. Vikan kuvan teksti on erityinen sekainen ja mössö, eikä kukaan varmaan tajua kuka oikein puhuu ja mitä. Ei se mitään, en itsekään oikein tajua. Kuka huutelee muuten Cimaraa? Tehkää omia johtopäätöksiänne, en voi vastata kysymyksiin.
Alan olla kohta vihainen itselleni loputtomista anteeksi-pyynnöistä. Ihan kuin voittaisin niillä joka kerta jonkun palkinnon!
Teillä on varmasti sellaisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi: "Miksi Momolla ei ole enään niitä pupukorvia ja sitä hassua sinistä asua? Miksi Cimaran iho on vaihtunut? Miksi Momolla ja Treyllä on vanhanaikaiset vaatteet?" Olen pahoillani, mutten voi vastata kaikille erikseen! Sen takia yritän vastata tähän nyt. No, miksei muka Momo voisi vaihtaa vaatteitansa? Hänen edelliset vaattet olivat ihan veressä, enkä usko, että Momo on sitä tyyppi, joka tykkää pyöriä ympäriinsä monta vuosituhatta vanhoissa ja likaisissa vaatteissa! Pupukorvat.. no, ne vain jätin pois! Anteeksi, jos joku tykkäsi niistä ihan hirveästi ja olisi halunnut ne Momolle. Olen pahoillani. Taas kerran. Ja vanhanaikaset vaatteet - otetaan käyttöön minun logiikkani. He ovat piilosilla. Ahtaalla. Takaa ajettuja. Heidän elämänsä on yhtä kurjuutta. Enpä siis usko, että he liikkuvat ihan juhlapuvuissaankaan? Ajattelin nyt vaan laittaa heille vähän risaisemman vaatteet. Niin. Ja Cimaran iho on vaihtunut, kun latasin uudet korvaavat. Onneksi kaikilla muilla olikin sellaiset ihot, ei normaalit vaan ne sellaiset erikoiset, jotka ei muutu ellei sitä ihoa poista koneelta. Eli siis niin.
Kutosen tulemisessa kestää, koska koulupaineet stressaavat. Olen jälleen pahoillani. Olipas ihme sekin.
Kommentit